Kasviskaalilaatikko haperoilla ja linsseillä

Perinteikkään kaalilaatikon voi tehdä monella tavalla. Tähän versioon ei tule lainkaan kananmunaa tai sipulia, ja lihan korvasin punaisilla linsseillä ja kuivatuilla haperoilla.

kaalilaat_kaali
Tutustuin kunnolla haperoihin oikeastaan vasta tänä vuonna. Niiden maku on hyvin mieto, ja kiinteä koostumus tuo kivaa vaihtelua sieniruokiin. Keräsin runsaasti kangashaperoita, ja lisäksi kelta- ja viinihaperoita ja kuivasin ne, lakit kokonaisina ja jalat halkaistuina. Kaalilaatikkoa varten hienonsin sienet melkein jauheeksi. Niinpä lopputuloksessa ei ollut nimeksikään ”sienimäistä” suutuntumaa, mikä voi välillä olla ihan toivottu asia!

kaalilaat_haperot
Kaalilaatikon kypsyttely uunissa vaatii aikaa, mutta palkkioksi saa ihanan pehmeäksi hautuneen, höyryävän ruuan, jonka maut ovat sulautuneet täydellisesti yhteen. Ja lisukkeeksi tietenkin puolukkahilloa tai -survosta!

kaalilaat
Kasviskaalilaatikko haperoilla ja linsseillä
(4-6 annosta)

1,5 dl kokonaisia ohrasuurimoita
n. 600 g kaalia
1 l vettä
1 dl punaisia linssejä
1 dl kuivattua haperoa rouheena
(n. 2 dl vettä sienten liotukseen)
kasvisliemikuutio
1,5 tl suolaa
4 rkl siirappia
1 tl kynteliä
1 tl minttua
0,5 tl valkopippuria
voita tai margariinia voiteluun

Hienonna kuivattuja sieniä tarvittaessa ja laita ne likoamaan. Suikaloi kaali. Huuhdo ohrasuurimot ja lisää ne kiehuvaan veteen. Anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia, ja lisää sitten liemikuutio, suola, huuhdotut linssit ja sienet liotusvesineen. Kun keitos jälleen kiehuu, lisää kaalisuikaleet ja keitä vielä 15 minuuttia. Lisää mausteet ja siirappi, sekoita hyvin ja kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 1,5 h.

Tatti-juureskiusaus

Kotimaisten juuresten kausi keittiössämme jatkuu. Tällä kertaa yksinkertaisista aineksista syntyi maukas paistos, jota on helppo juureksia ja mausteita vaihtelemalla muunnella oman maun ja kaapin sisällön mukaan. Pieleen on varmaan aika vaikea mennä!

Pakastimen sienivaranto alkaa tässä vaiheessa kevättä käydä vähiin. Tähän kiusaukseen löytyi vielä pussillinen herkkutatteja ja punikkitatteja.

Tatti-juureskiusaus

Tatti-juureskiusaus (4 annosta)

6 perunaa
2 porkkanaa
pala juuriselleriä (n. 100 g)
iso sipuli
3 dl tatteja (esikäsiteltyjä)
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
2 tl basilikaa
0,5 tl yrttisuolaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl cayennepippuria
öljyä tai voita vuoan voiteluun

Kuori ja leikkaa juurekset ja sipuli ohuiksi suikaleiksi. Raasta juusto. Sekoita kaikki ainekset suuressa kulhossa. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 225 asteessa uunin keskitasolla 45 minuuttia.

Sienikaalilaatikko

Rehti perinneruoka kaalilaatikko sopii takatalven ensimmäiseen päivään. Vuodenaikojen heittelehtiessä voi katsella lumen tuisketta mökin lämmöstä ja hauduttaa hidasta ruokaa edellisen satokauden antimista seuraavaa kasvukautta odotellessa. On mukavaa ajatella, että näin on Suomessa tehty vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen.

Käytin kaalilaatikkoon pakastettuja suppilovahveroita, mutta mitkä tahansa metsäsienet käyvät. Suurimoiksi sopivat yhtä hyvin ohra tai riisi, mutta tarvittava nestemäärä kannattaa tarkistaa pakkauksesta.

sienikaalilaatikko
Sienikaalilaatikko

(6 annosta)

2 dl kolmen viljan helmi -suurimoita
6 dl vettä
1 sipuli
noin 500 g valkokaalia
1 tl suolaa
250 g esikäsiteltyjä metsäsieniä
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl mustapippuria
3 tl kuivattuja yrttejä (esim. kynteliä, basilikaa, oreganoa)
5 dl kasvislientä
1 kananmuna
voita tai margariinia voiteluun

Pane suurimot suurehkoon kattilaan kiehuvaan veteen, vähennä lämpöä ja jätä hautumaan kannen alla. Kuori ja hienonna sipuli ja leikkaa kaali suikaleiksi. Pane ne kattilaan suurimoiden päälle kypsymään. Keitä hiljalleen, kunnes vesi on imeytynyt suurimoihin ja ota kattila liedeltä. Lisää kattilaan esikäsitellyt, pilkotut sienet, mausteet, kasvisliemi ja kananmuna. Sekoita hyvin ja pane seos voideltuun uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noin tunti. Tarjoa lisänä puolukkahilloa tai -survosta.

(Kaalilaatikon reseptin pohja on Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -kirjasta.)

Mausteinen kookos-sienikeitto

Epäröin. Voivatko aromikkaat metsäsienet ja eksoottinen kookosmaito olla kavereita keskenään? Parin google-haun perusteella selvisi, että muutkin ovat yhdistelmää kokeilleet, joten päätin sen olevan testaamisen arvoinen.

Mitä kaapista löytyy -metodiin perustuva riski kannatti ottaa. Keitosta tuli tosi hyvää. Kookos ei dominoi liikaa, mitä pelkäsin, vaan se pehmentää kivasti suppilovahveroiden metsäistä makua. Ohjeen mukaan keitosta tulee melko tulinen. Kuivatut sienet voi korvata tuoreilla tai pakastetuilla, jolloin niitä kannattaa varata ainakin tuplamäärä.

kookossienikeitto
Mausteinen kookos-sienikeitto

(4-6 annosta)

2 dl hienonnettuja, kuivattuja suppilovahveroita tai muita metsäsieniä
3 dl vettä sienten liotukseen
2 pientä sipulia
4 rkl öljyä
800 g (2 tlk) kookosmaitoa
6 dl kasvislientä
1 rkl kuivattuja korianterinlehtiä (tai reilusti tuoretta korianteria)
1 tl suolaa

Maustetahna:
1 tl chilijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl öljyä

Murenna kuivatut sienet käsin pieniksi paloiksi ja turvota niitä vedessä noin puoli tuntia. Sekoita maustetahnan ainekset pienessä kulhossa tai mukissa. Valmista kasvisliemi pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli, lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota sipulia pari minuuttia. Lisää maustetahna ja sienet sekoitellen. Lisää kasvisliemi ja kookosmaito ja keitä miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Mausta korianterilla ja suolalla.

Punajuurivuoka suppilovahveroilla

Blogi tekee herkullisen paluun! Mahtavista kotimaisista juureksista, kuivatuista sienistä ja pavuista syntyi yksinkertainen, tuhti ja maittava talvinen kasvisruoka. Fetajuustokastike raikastaa annosta ja luo kivan värikontrastin punajuurelle. Punajuuren kaverina vuoassa voisi kokeilla myös vaikkapa porkkanaa tai bataattia. Jos ei välitä pavuista, ne voi jättää surutta pois. Käytin reseptissä suolaista kasvislientä, joten suolaa ei ollut tarpeen lisätä.

Aterian kruunasi äärimmäisen helppo mutta sitäkin herkullisempi  ruotsalainen mutakakku eli kladdkaka.

punajuurivuoka
Punajuurivuoka
(4 annosta)

6 perunaa
4-6 punajuurta
1 tlk (420 g) kidneypapuja
1,5 dl kuivattuja suppilovahveroita
2 dl kasvislientä
1,5 dl kermaa
1,5 tl rosmariinia
(suolaa)

Kastike:

fetaa
turkkilaista jogurttia

Pese, kuori ja kuutioi perunat ja punajuuret. Huuhdo säilykepavut. Laita ainekset uunivuokaan ja sekoita joukkoon hienonnetut kuivatut sienet ja mausteet. Valmista kasvisliemi. Lisää nesteet uunivuokaan ja sekoita. Peitä uunivuoka foliolla tai kannella ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Sekoita ja pidä uunissa vielä noin 20 minuuttia, jotta ylimääräinen neste poistuu.

Murenna fetajuusto ja sekoita se jogurtin kanssa sopivan notkeaksi. Valmista nautittavaksi!

Sieniohratto mustatorvisienistä

Tänään tuli täyteen kokonainen vuosi sienireseptejä Pieniä sieviä -blogissa. Huraa! Vuoteen on mahtunut 26 kirjoitusta – siis resepti joka toiselle viikolle. Kyllä niillä jo aika hyvin estää sieniin tylsistymistä!

Tällä kertaa syntyi helppo ja yksinkertainen sieniruoka omasta päästä: risoton kotimainen sukulainen, ohratto pakastetuista mustatorvisienistä.

sieniohratto

Sieniohratto
(2 annosta)

1 dl ohrasuurimoita (esikypsytettyjä kokonaisia)
5 dl vettä keittämiseen
2 dl mustatorvisieniä (pakastettuja)
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
1 dl kermaa
kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
paprikajauhetta
tuoretta timjamia

Keitä ohrasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan lähes kypsiksi. Lisää keitinveteen kasvisliemikuutio. Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia öljyssä kasarissa. Lisää sulatetut mustatorvisienet ja paista, kunnes enin neste on poistunut. Lisää paprikajauhe ja suola. Sekoita joukkoon lähes kypsät ohrasuurimot ja jäljellä oleva keitinvesi. Lisää kermaa vähitellen sekoittaen ja kiehuta hiljalleen noin 10 minuuttia tai kunnes kaikki neste on imeytynyt. Mausta tuoreella timjamilla.

Paistetut punajuuret ja kantarellimousse

Kotoista gourmeta – sellainen olo tulee usein punajuurta kokatessa. Punajuuri on jollain tavalla ylellinen ja kuitenkin vaatimaton. Punainen väri ja makea maku tekevät siitä vähän haastavan, mutta yleensä lopputulos on herkullinen.

Tein paistettujen punajuuriviipaleiden seuraksi ehkäpä tämän syksyn viimeisistä kanterelleista moussen, jota kokeilin ensimmäistä kertaa. Yhdistelmä oli tosi maukas. Täytyy tosin myöntää, että annoksen ulkonäkö kärsi syödessä, kun lämpimien punajuurten päälle asetetusta kermaisesta moussesta muodostui vaaleanpunainen lätäkkö lautaselle. Gourmet-ruokaan taitaa olla vielä vähän matkaa.

Paistetut punajuuret ja kantarellimousse

Paistetut punajuuret ja kantarellimousse
(4 annosta)

2 dl kantarelleja (esikäsiteltyjä)
1 sipuli
öljyä
1 prk smetanaa
1 dl kuohukermaa
½ tl suolaa
½ tl sitruunapippuria
tuoretta timjamia

noin 0,5 kg punajuuria
öljyä paistamiseen

Kantarellimousse: Hienonna ja kuullota sipuli öljyssä. Lisää pannulle paloitellut ja esikäsitellyt (enimmät nesteet on paistettu pois) kantarellit. Ripottele joukkoon suola ja sitruunapippuri. Nosta seos jäähtymään. Vaahdota smetana kevyesti ja sekoita joukkoon täysin jäähtynyt sieniseos. Nostele joukkoon vatkattu kerma ja mausta timjamilla.

Paistetut punajuuret: Keitä punajuuret kypsiksi ja anna vähän jäähtyä. Kuori ja leikkaa noin sentin viipaleiksi. Paista öljyssä molemmilta puolilta pari minuuttia ja mausta suolalla.

Rouskumureke

Onneksi Suomen metsissä on vaikka millä mitalla erilaisia sieniä. Jos yksi laji alkaa kyllästyttää, voi opetella uuden tuttavuuden ja kiinnostus sieniin pysyy yllä!

Minua tavanomaiset kantarellit ja suppilovahverot ovat tänä syksynä puuduttaneet, joten olen erikoistunut rouskuihin. Vasta nyt olen tutustunut näihin Suomen satoisimpiin ja  kerätyimpiin sieniin, ja osaan nyt kerätä korin täydeltä karva-, haapa-, kangas-, sikuri- ja pikkurouskuja. Suolasieniä olen säilönyt jo monta purkillista ja tämä mureke osoittaa, että rouskut sopivat muuhunkin. Mureketaikinaan sekoitin haaparouskuja ja karvarouskuja.

Rouskut esikäsitellään keittämällä kirpeän maun poistamiseksi. Kannattaa tarkistaa, kuinka pitkää keittoaikaa eri lajikkeille suositellaan.

Rouskumureke

Rouskumureke
(4-6 annosta)

1 dl korppujauhoja
2 dl turkkilaista jogurttia
2 dl sienisilppua (esim. keitettyjä rouskuja)
1 ½ dl punaisia linssejä (noin 4 dl keitettynä)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl yrttiseosta
1 tl paprikamaustetta
1 ½ dl juustoraastetta

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita korppujauhot ja jogurtti keskenään ja anna seoksen turvota. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja raasta porkkana. Lisää ne seokseen. Sekoita joukkoon myös kananmunat, mausteet ja kypsät valutetut linssit. Jos taikina tuntuu löysältä, lisää tarpeen mukaan korppujauhoja. Muotoile taikinasta mureke uunivuokaan leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut väriä.

Sovelsin ohjeen  kirjasta Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut (WSOY,1998).

Kesän sieniherkkuja

Saatoin laistaa blogin kirjoittamisesta kesällä, mutta sieniruokia kokkailin melko ahkerasti. Viime vuoden sienisaaliita en ehtinyt tuhota ennen uuden kauden alkua – blogi saa siis jatkua. Uusia reseptejä on jo mielessä.

Nautin kesän aikana hyvällä omallatunnolla tuoreista metsän antimista. Niin se on nähtävä, että sienet ovat parhaita tuoreeltaan syötyinä! Vähän olen kuitenkin tämän vuoden saaliita jo säilönytkin, ja lisää pakastimen täytettä on varmasti tulossa.

Tässä muutamia kesän sieniaterioita kuvina – reseptejä en ole näistä kesäherkuista kirjannut ylös.

Pannulla sipulin kera paistetut sievät kantarellit saivat yllensä vain pippuria, suolaa ja oliiviöljyä. Seurana tuoretta punajuurta, fetakastiketta ja papusalaattia

Marinoidut kantarellit

Perinteinen sienipiirakka nautittiin hyvässä seurassa mökin terassilla auringonlaskun, oluen ja lautapelin siivittämänä.

Sienipiirakka

Kesäkurpitsasta syntyy juustohöylällä vale-tagliatelle, joka paistetaan öljyssä pehmeäksi. Ja siihen mustatorvisienikastike päälle. Hyöryävää ja herkullista!

Kesäkurpitsa-tagliatelle

Quesadilla de hongos

Enemmän kuin ruokaohje tämä kirjoitus on muistutus siitä, että sieniä voi laittaa ruokaan kuin ruokaan. Kaapista löytyneiden sekalaisten ainesten ansiosta tuli tällaistakin kokeiltua:  sieniquesadilla!

Resepti on tällä kertaa hyvin viitteellinen, koska en pidä tässä tapauksessa mittailua kovin tarpeellisena.

Quesadilla de hongos

Quesadilla de hongos
(2 kpl)

4 vehnätortillaa
chili-tomaattimurskaa
juustoraastetta
avokadoa viipaleina
mustatorvisieniä (pakastettuja ja sulatettuja)
tuoretta korianteria
limeä

Laita yksi tortilla kuumalle paistinpannulle, lisää täytteitä maun mukaan ja purista limemehua mausteeksi. Lisää toinen tortilla päälle. Paista molemmilta puolilta muutama minuutti, kunnes juusto sulaa ja pinta ruskistuu. Leikkaa neljään viipaleeseen.