Rouskumureke

Onneksi Suomen metsissä on vaikka millä mitalla erilaisia sieniä. Jos yksi laji alkaa kyllästyttää, voi opetella uuden tuttavuuden ja kiinnostus sieniin pysyy yllä!

Minua tavanomaiset kantarellit ja suppilovahverot ovat tänä syksynä puuduttaneet, joten olen erikoistunut rouskuihin. Vasta nyt olen tutustunut näihin Suomen satoisimpiin ja  kerätyimpiin sieniin, ja osaan nyt kerätä korin täydeltä karva-, haapa-, kangas-, sikuri- ja pikkurouskuja. Suolasieniä olen säilönyt jo monta purkillista ja tämä mureke osoittaa, että rouskut sopivat muuhunkin. Mureketaikinaan sekoitin haaparouskuja ja karvarouskuja.

Rouskut esikäsitellään keittämällä kirpeän maun poistamiseksi. Kannattaa tarkistaa, kuinka pitkää keittoaikaa eri lajikkeille suositellaan.

Rouskumureke

Rouskumureke
(4-6 annosta)

1 dl korppujauhoja
2 dl turkkilaista jogurttia
2 dl sienisilppua (esim. keitettyjä rouskuja)
1 ½ dl punaisia linssejä (noin 4 dl keitettynä)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl yrttiseosta
1 tl paprikamaustetta
1 ½ dl juustoraastetta

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita korppujauhot ja jogurtti keskenään ja anna seoksen turvota. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja raasta porkkana. Lisää ne seokseen. Sekoita joukkoon myös kananmunat, mausteet ja kypsät valutetut linssit. Jos taikina tuntuu löysältä, lisää tarpeen mukaan korppujauhoja. Muotoile taikinasta mureke uunivuokaan leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut väriä.

Sovelsin ohjeen  kirjasta Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut (WSOY,1998).

Kesän sieniherkkuja

Saatoin laistaa blogin kirjoittamisesta kesällä, mutta sieniruokia kokkailin melko ahkerasti. Viime vuoden sienisaaliita en ehtinyt tuhota ennen uuden kauden alkua – blogi saa siis jatkua. Uusia reseptejä on jo mielessä.

Nautin kesän aikana hyvällä omallatunnolla tuoreista metsän antimista. Niin se on nähtävä, että sienet ovat parhaita tuoreeltaan syötyinä! Vähän olen kuitenkin tämän vuoden saaliita jo säilönytkin, ja lisää pakastimen täytettä on varmasti tulossa.

Tässä muutamia kesän sieniaterioita kuvina – reseptejä en ole näistä kesäherkuista kirjannut ylös.

Pannulla sipulin kera paistetut sievät kantarellit saivat yllensä vain pippuria, suolaa ja oliiviöljyä. Seurana tuoretta punajuurta, fetakastiketta ja papusalaattia

Marinoidut kantarellit

Perinteinen sienipiirakka nautittiin hyvässä seurassa mökin terassilla auringonlaskun, oluen ja lautapelin siivittämänä.

Sienipiirakka

Kesäkurpitsasta syntyy juustohöylällä vale-tagliatelle, joka paistetaan öljyssä pehmeäksi. Ja siihen mustatorvisienikastike päälle. Hyöryävää ja herkullista!

Kesäkurpitsa-tagliatelle