Spagettia ja kantarellikastiketta

Vietin pääsiäisen mökillä, ja yritin parhaani mukaan kuluttaa viime vuoden sienisaaliita. Vielä on paljon tehtävää, ja seuraava sienikausi kolkuttelee jo ovella. Touko-kesäkuun vaihteessa pääsen nimittäin metsästämään korvasieniä, joita löysin viime vuonna mahtavan saaliin – ainakin siihen nähden, että en ollut niitä koskaan ennen poiminut.

Näin hienoja ne oli!

Korvasieni

Nyt on sienipaikat tiedossa, joten homman pitäisi tänä vuonna olla helppoa. Täytyy vain toivoa onnekasta korvasienivuotta. Korvasienissä on nimittäin muutakin hyvää kuin varhainen kasvuaika: superhyvä maku.

Pääsiäisenä en kuitenkaan kokannut korvasienistä, vaan pakastetuista kantarelleista, ja lisäksi kuivatuista suppilovahveroista, joihin palaan tässä blogissa lähipäivinä.

Tarkoitus oli tehdä sienirisottoa. Niin kuin joskus mökin ruokakaapin kanssa käy, eivät muistikuvat kaapin sisällöstä vastanneet todellisuutta. Risottoriisiä oli kaapissa ehkä juuri ja juuri yhden annoksen verran. Kun ruokittavia suita kuitenkin oli kaksi, päädyin spagettiin, jota kaapista löytyi.

Tässä sävelletty lopputulos. Ei ollut huono vaihtoehto tämäkään!

Spagettia ja kantarellikastiketta

Spagettia ja kantarellikastiketta
(2 annosta)

2 dl pakastettuja kantarelleja
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
öljyä
2 dl kasvirasvavalmistetta (tai kermaa)
1 tl pizzamaustetta (tai basilikaa, jos sitä on)
mustapippuria

+ spagettia
+ parmesania

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Huomioi, että kastikkeen valmistaminen vie noin 10 minuuttia. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä öljyssä. Pienennä lieden tehoa keskilämmölle. Lisää sulatetut ja valutetut sienet ja paista niitä, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää kasvikerma ja mausteet. Paistele sekoitellen, kunnes kastike on tiivistynyt sopivasti. Lisää annoksen päälle parmesania maun mukaan.

Sienileipä

Aurinkoisen lauantaipäivän päätteeksi leivoin ison satsin sienileipää. Vaikka ulkolämpötila kurkotteli lähellä pakkasasteita ja muutama lumihiutalekin leijaili taivaalta, tuli pitkällä kaupunkikävelyllä tosi keväinen olo, johon vaikutti myös se, että ostin mökille monenlaisia siemeniä. Tulisi jo kevät ja kylvöaika!

sienileipä

Sienileipä tuntui keväiseen tunnelmaan nähden melko syksyisen-talviselta. Illan leivontatunnelmaa tuki kynttilänvalossa puuhastelu, koska eilenhän oli vuotuinen Earth Hour, jolloin eri puolilla maailmaa näpsäistiin valot pois päältä tunnin ajaksi. Ainakin omassa pihapiirissä homma vaikutti toimivan, koska tummista kerrostaloseinistä vain muutama ikkunaruutu loisti keltaisena.

Ohjeen löysin Hesarin reseptiarkistosta, ja lisäsin siihen vain grahamjauhot ja hampunsiemenet, jotka ovat uusin villitykseni. Tungen hampunsiemeniä kaikkeen aamusmoothiesta salaattiiin. Käytin pakastimesta kolme pientä pussillista sieniä: kantarelleja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä. Jos haluat vaihtoehdon tälle sienileivälle, voit tutustua aikaisempaan Lese-sienisämpylöiden reseptiini.

Sienileipä (4 kpl)

5 dl vettä
5 dl hakattuja, esikäsiteltyjä sieniä
2 tl suolaa
50 g hiivaa
4 rkl öljyä
4 dl kaurahiutaleita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
4 1/2 dl grahamjauhoja
0,5 dl hampunsiemeniä
(seesaminsiemeniä)

Sekoita veteen hiiva, pieniksi hakatut sienet, suola ja öljy. Alusta taikinaan kaurahiutaleet, jauhot ja hampunsiemenet. Taikina saa jäädä löysäksi, mutta jos sienissä on paljon nestettä, lisää jauhoja. Anna taikinan kohota. Leivo taikinasta neljä ohutta leipää suoraan leivinpaperien päälle kahdelle uunipellille. Muotoile leivät öljytyin tai vedellä kostutetuin käsin. Lisää päälle halutessasi esimerkiksi seesaminsiemeniä. Kohota leivät ja kypsennä 200-asteisessa uunissa kauniin vaalean ruskeiksi.