Tatti-juureskiusaus

Kotimaisten juuresten kausi keittiössämme jatkuu. Tällä kertaa yksinkertaisista aineksista syntyi maukas paistos, jota on helppo juureksia ja mausteita vaihtelemalla muunnella oman maun ja kaapin sisällön mukaan. Pieleen on varmaan aika vaikea mennä!

Pakastimen sienivaranto alkaa tässä vaiheessa kevättä käydä vähiin. Tähän kiusaukseen löytyi vielä pussillinen herkkutatteja ja punikkitatteja.

Tatti-juureskiusaus

Tatti-juureskiusaus (4 annosta)

6 perunaa
2 porkkanaa
pala juuriselleriä (n. 100 g)
iso sipuli
3 dl tatteja (esikäsiteltyjä)
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
2 tl basilikaa
0,5 tl yrttisuolaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl cayennepippuria
öljyä tai voita vuoan voiteluun

Kuori ja leikkaa juurekset ja sipuli ohuiksi suikaleiksi. Raasta juusto. Sekoita kaikki ainekset suuressa kulhossa. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 225 asteessa uunin keskitasolla 45 minuuttia.

Mausteinen kookos-sienikeitto

Epäröin. Voivatko aromikkaat metsäsienet ja eksoottinen kookosmaito olla kavereita keskenään? Parin google-haun perusteella selvisi, että muutkin ovat yhdistelmää kokeilleet, joten päätin sen olevan testaamisen arvoinen.

Mitä kaapista löytyy -metodiin perustuva riski kannatti ottaa. Keitosta tuli tosi hyvää. Kookos ei dominoi liikaa, mitä pelkäsin, vaan se pehmentää kivasti suppilovahveroiden metsäistä makua. Ohjeen mukaan keitosta tulee melko tulinen. Kuivatut sienet voi korvata tuoreilla tai pakastetuilla, jolloin niitä kannattaa varata ainakin tuplamäärä.

kookossienikeitto
Mausteinen kookos-sienikeitto

(4-6 annosta)

2 dl hienonnettuja, kuivattuja suppilovahveroita tai muita metsäsieniä
3 dl vettä sienten liotukseen
2 pientä sipulia
4 rkl öljyä
800 g (2 tlk) kookosmaitoa
6 dl kasvislientä
1 rkl kuivattuja korianterinlehtiä (tai reilusti tuoretta korianteria)
1 tl suolaa

Maustetahna:
1 tl chilijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl öljyä

Murenna kuivatut sienet käsin pieniksi paloiksi ja turvota niitä vedessä noin puoli tuntia. Sekoita maustetahnan ainekset pienessä kulhossa tai mukissa. Valmista kasvisliemi pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli, lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota sipulia pari minuuttia. Lisää maustetahna ja sienet sekoitellen. Lisää kasvisliemi ja kookosmaito ja keitä miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Mausta korianterilla ja suolalla.

Munakoisovuoka

Blogissa on ollut hiljaiseloa, mutta sieniä en ole unohtanut. Tässä välissä on löytynyt suorastaan uusi suosikkisieniruoka, josta olemme tehneet useita erilaisia versioita kuukauden sisällä. Munakoison ja sienten kanssa vuokaan on päässyt muun muassa kokonaisia papuja ja härkäpapurouhetta.

Aineksia ja työvaiheita on aika paljon, mutta ohje on loppujen lopuksi melko yksinkertainen. Pidemmittä puheitta, mennään suoraan herkulliseen reseptiin.

Munakoisovuoka

Munakoisovuoka
(4 annosta)

1 munakoiso
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl kuivattuja suppilovahveroita
2 dl vettä liotukseen
3 tomaattia
200 g paseerattua tomaattia
kasvisliemikuutio
nokare voita paistamiseen
kuivattua oreganoa
mustapippuria
suolaa
2 tl sokeria (tai siirappia)
2,5 dl juustoraastetta

Leikkaa munakoiso vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi ja itketä* viipaleet. Levitä viipaleet pellille ja laita uuniin noin 100 asteeseen pehmenemään. Kalttaa** ja kuutioi tomaatit. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Liota kuivattuja sieniä mahdollisimman pienessä määrässä vettä, jotta et joudu heittämään liotusvettä turhaan pois.

Kuullota sipulit voissa ja lisää sienet ja tomaatit. Kiehuta noin 5 min ja lisää paseraattu tomaatti, liemikuutio ja mausteet. Hauduta noin 10 min. Ota munakoisoviipaleet uunista. Kasaa ruoka uunivuokaan kerroksittain – munakoisoa, kastiketta ja juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 30 min.

 * Itkettäminen – ripottele viipaleiden päälle suolaa, anna seistä noin 15 min ja pyyhi pinnalle kertynyt neste talouspaperilla pois. Jos aikaa on, voi homman tehdä molemmille puolille. Itkettämisen on tarkoitus poistaa nestettä ja karvasta makua.

** Kalttaus – tarkoittaa kuorimista. Ei ole välttämätöntä. Tee tomaattien kannan yli ristiin viillot ja kaada tomaattien päälle kiehuvaa vettä. Seisota noin 15 min ja poista kuoret, jotka irtoavat nyt helposti.

Espanjalainen sienimunakas

Espanjalainen munakas eli tortilla on yksinkertainen ruoka, johon voi laittaa vaikka mitä. Minähän lisäsin perunoiden sekaan tietenkin sieniä, tarkemmin sanottuna mustavahakkaita, jotka kuuluvat viime syksyn uusiin tuttavuuksiini.

Koska uuni oli valmiiksi päällä, paistoin munakkaan kypsäksi uunissa. Lykkäsin Tefal-pannun suoraan uuniin, eikä pannu näyttänyt siitä kärsivän. Uunissa oli ainakin se hyvä puoli, että munakas kypsyi tasaisesti.

Eipä tästä taida olla enempää sanottavaa. Hyvää oli. Ja seuraavaksi sitten resepti!

Espanjalainen sienimunakas

Espanjalainen sienimunakas
(4-5 annosta)

4 kananmunaa
5 perunaa
n. 1,5 dl pakastettuja sieniä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 punainen paprika
n. 8 kpl luumukirsikkatomaatteja
1 dl emmental-juustoraastetta
2 rkl oliiviöljyä
0,5 dl vettä
ruohosipulia
timjamia
mustapippuria
suolaa

Keitä perunat lähes kypsiksi ja leikkaa niistä isohkoja kuutioita. Hienonna sipulit ja kuullota niitä isolla pannulla öljyssä. Lisää pannulle sulatetut sienet, perunat ja pilkottu paprika ja lopuksi viipaloidut tomaatit. Paista sekoitellen muutamia minuutteja. Lisää suola ja mausteet. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa ja sekoita joukkoon vesi. Lisää munaseos ja juustoraaste pannulle ja sekoittele hetken aikaa niin, että munaseosta on tasaisesti joka puolella. Siirrä pannu 200-asteiseen uuniin ja paista noin 10 minuuttia, kunnes munakas on kypsä.

Peruna-sieni-nokkospaistos uunissa

Pitkän joulutauon jälkeen tänään pyöräytin vihdoin uuden suhteellisen simppelin sieniruoan. Tässä välissä joulun myrskyt ja katkenneet sähköt aiheuttivat bloginkin kannalta jännitystä,  mutta pakastesienet ovat onneksi kunnossa!

Sieniblogi saa jatkua siis vielä pitkään, koska tässä vaiheessa vuotta niin pakastettuja, kuivattuja kuin suolattujakin sieniä on vielä paljon jäljellä. Melkein tekisi mieli sanoa liikaa, mutta sitähän en myönnä – ainakaan vielä.

Peruna-sieni-nokkospaistos

Valitsin yksinkertaisen ohjeen Härkäpapua sarvista -kirjasta ja muokkasin sitä vähän. Korvasin suolasienet pakastekantarelleilla ja -suppilovahveroilla ja pinaatin pakastamallani nokkosella, joka on muuten mahtava villivihannes. Nokkosta voi käyttää ruuanlaitossa pinaatin tapaan.

Koitin säästää aikaa ja viipaloin perunat  kartioraastimen viipalointiterällä – sillä seurauksella, että viipaloin vähän peukaloani samalla… En siis välttämättä voi suositella! Resepti kuitenkin toimii, eikä vie paljon aikaa, vaikka perunat laittaisi viipaleiksi ihan veitsellä leikaten.

Peruna-sienipaistos uunissa
(4-6 annosta)

1 kg jauhoisia perunoita
3 dl sieniä (esim. pakastettuja kantarelleja)
1 sipuli
(2 valkosipulinkynttä)
2 rkl öljyä
2 dl pakastenokkosta (tai -pinaattia)
3 dl kermaa tai kasviskermaa
3 dl kasvislientä

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla muutama minuutti ja lisää sitten sienet ja pinaatti. Voitele uunivuoka ja lado puolet perunaviipaleista pohjalle, sitten sieniseos ja loput perunat. Kaada lopuksi päälle kerma tai vastaava ja kasvisliemi. Kypsennä uunin alimmalla tasolla 200 asteessa puolesta tunnista tuntiin.

Linssisosekeitto hyppysellisellä suppiksia

On ollut  lieviä tuntemuksia sienikiintiön väliaikaisesta täyttymisestä. Takana on huolestuttavan monta täysin sienetöntä päivää. Pehmeänä laskuna kokeilin tänään kuivattuja suppilovahveroita mausteen roolissa sen sijaan, että ne olisivat ruuan pääosassa.

Murskatut sienet saivat piilopaikan linssi-juuressosekeitosta. Kevyt ja superhelppo keitto syntyi kaapeista löytyneistä aineksista, eli voit tehdä tästä oman versiosi sen mukaan, mitä sinulla sattuu olemaan. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan linssejä, jos ne ovat sinulle entuudestaan vieraita! Lisäämällä kermaa tästä saa vähän täyteläisemmän sopan.

Linssisosekeitto hyppysellisellä suppiksia

Linssisosekeitto hyppysellisellä suppiksia
(3-4 annosta)

4 perunaa
3 porkkanaa
1 pkt (380 g) GoGreen vihreitä linssejä
1-2 rkl murskattuja, kuivattuja suppilovahveroita
kasvisliemikuutio
vettä
(kermaa)

Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Keitä ne pehmeiksi ja lisää sitten linssit ja keitä vielä noin 5 minuuttia. Kaada keitinvesi erilliseen astiaan ja soseuta kasvikset kattilassa sauvasekoittimella. Laita kattila takaisin liedelle, lisää sopivasti (arviolta 2-4 dl) keitinvettä, kasvisliemikuutio ja pieniksi murskatut kuivatut suppilovahverot. Kiehauta, ja soppa on valmis.

Punajuurivokki

Tänään oli kirjamessupäivä. Sieltä tarttui mukaan ihan mahtava kirja: Härkäpapua sarvista, joka esittelee kasvisruokareseptejä perinteisistä pohjoisen aineksista. Samaan aikaan järjestettävät ruoka- ja viinimessut olivat pettymys. Olin yllättynyt, koska lähiruoka melkeinpä loisti poissaolollaan. Oli kyllä hollantilaisia juustoja, brittiläisiä makkaroita ja intialaisia maustekastikkeita. Höh.

Jotain suomalaista kuitenkin kannoin kotiin. Fatalii Gourmet jalostaa kasvattamistaan chileistä erilaisia tuotteita: jauheita, säilykkeitä ja suklaata. Niitä myydään ainakin muutamissa K-Marketeissa, esimerkiksi Kampissa.

Päivän reseptin valitsin luonnollisesti upouudesta kirjasta ja lisäsin siihen Fataliin säilöttyjä chilisuikaleita. On muuten hyvää, ihan itse voin sanoa.

Punajuurivokki

Punajuurivokki
(4 annosta)

4 pientä punajuurta
1 iso porkkana (tai 2 pientä)
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
1-2 tl tuoretta inkivääriä
2,5 dl pakastettuja sieniä (esim. tatti, kantarelli, orakas)
2 rkl öljyä
1 tl yrttisuolaa
3 tl kuivattua persiljaa
(2 tl Aji Cristal -chilisuikaleita mausteliemessä)

Kuori juurekset ja sipulit. Puolita sipulit ja leikkaa suikaleiksi. Leikkaa juurekset ohuiksi tikuiksi ja viipaloi inkivääri. Vokkaa punajuurisuikaleita kuumalla pannulla noin 5 minuuttia, lisää porkkana, sipulit ja inkivääri ja paista 5-10 minuuttia usein sekoitellen. Lisää sienet ja mausteet ja paista kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä eli vähän rapsakoita.

Suppilovahvero-kesäkurpitsalasagne

Viikonloppuna piti taas päästä sieneen – ihan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi nähty ja kerätty. Metsät on vielä suppilovahveroita pullollaan ja löytyi sieltä pari tuoretta kangastattiakin. Vielä riittää sieniä opeteltavaksi, koska tunnistuspulmien takia metsään taisi jäädä ihan hyviä koivunkantosieniä.

Lauantai-illallisella kokeiluun pääsi uuniruoka, jossa viipaloitu kesäkurpitsa korvaa lasagnelevyt. Tämä ruoka sopii siis karppaajille ja keliaakikoille siinä missä kasvissyöjillekin. Maistui tosin myös sieniretkikumppanilleni, ihan tavalliselle lihansyöjälle.

Kiitokset Annalle vinkistä! Lähtökohtana omalle reseptilleni toimi Googlen löytämä Rantapummitar-blogin lihaisa versio.

Suppilovahvero-kesäkurpitsalasagne
(4 annosta)

iso kesäkurpitsa
sipuli
2 valkosipulin kynttä
4 dl esikäsiteltyjä suppilovahveroita
1/2 pkt (125 g) Koskenlaskija yrtti-valkosipuli -sulatejuustoa
2 prk (140 g) tomaattipyreetä
2 dl kermaa
öljyä paistamiseen
150 g emmental-juustoraastetta
suolaa
paprikamaustetta
valkopippuria
yrttimaustetta

Viipaloi kesäkurpitsa parin millimetrin siivuiksi. Lämmitä öljy pannulla ja kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää esikäsitellyt sienet ja kääntele hetki. Lisää sitten tomaattipyree, kerma ja sulatejuusto kuutioina. Lisää mausteet ja keittele hetki. Laita uunivuoan pohjalle kastiketta ja sitten kerroksittain kesäkurpitsaviipaleita, juustoa ja kastiketta. Ei ole niin justiinsa. Jätä kuitenkin suurin osa juustoraasteesta pinnalle. Paista uunissa 225 asteessa  30-45 minuuttia.

Perinteinen sienisalaatti

Sienisalaatti on ehkäpä perinteisin sienilisuke. Sillä on erityisasema etenkin joulupöydässä ja kevättalvella venäläisten blinien kyljessä. Talvella sienisalaatti tehdään yleensä suolatuista sienistä, mutta syksyllä kannattaa tietenkin käyttää tuoreita sieniä, jos se vain on mahdollista.

Sienisalaatti ei todellakaan ole mikään terveysruoka, koska sen juju perustuu mielestäni nimenomaan runsaaseen suolaan ja rasvaiseen smetanaan. Ihan parasta se on ruisleivän päällä. Varoitus: tähän tulee himo!

Perinteinen sienisalaatti

Itse olen löytänyt sienisalaatin vast’ikään ja tehnyt sitä nyt pari kertaa. On pitänyt ihan opetella keräämään rouskuja sitä varten. Muutkin sienet sopivat, ja itse olen laittanut aiemmin rouskujen sekaan ainakin haperoita ja sinivalmuskoita. Tällä kertaa käytin kangasrouskuja ja haaparouskuja. Muista, että lajikkeesta riippuen rouskut suositellaan esikäsittelemään keittämällä tai ainakin ryöppäämällä eli kiehauttamalla!

Perinteinen sienisalaatti

n. 1,5 dl esikäsiteltyjä rouskuja
n. 1 tl hienoa merisuolaa
1/2 sipuli
120 g smetanaa
mustapippuria
valkopippuria

Hienonna rouskut ja lisää suola. Anna suolan imeytyä sieniin noin 15 min ajan. Hienonna sipuli ja sekoita sienten joukoon. Sekoita joukkoon myös smetana ja ripaukset pippureita. Anna maustua jääkaapissa niin pitkään, kuin maltat. Sienisalaatin maku sen kun paranee jääkaapissa, ja joidenkin mielestä se on parasta seuraavana päivänä.