Arkinen sienirisotto

Kokkasin pitkästä aikaa yhtä sieniruokien klassikkoa, ja sienirisotto pääsi vihdoinkin blogiin. Valitettavasti en ollut varsinaisesti varautunut ruuanlaittoon, joten jouduin vähän soveltamaan ainesten kanssa. Tuskin olisin muuten tullut kokeilleeksi gouda-juustoa parmesanin tilalla, mutta nyt on sekin testattu ja mainioksi korvikkeeksi todettu.

Arkinen sienirisotto

Risotto-reseptejä on monenlaisia. Kokeilemissani resepteissä vaihtelevat lähinnä nesteet ja niiden suhteet (valkoviini, kasvisliemi, kerma) sekä rasvan laatu (voi, oliiviöljy, mascarpone-juusto). Tästä sienirisotosta tekee arkisen se, että siihen ei tule viiniä lainkaan eikä rasvaakaan ihan ylenmäärin. Annoksen hintakaan ei päätä huimaa. Sovelsin Risella-risottoriisin pakkauksen kyljessä olevaa ja ihan hyväksi testaamaani ohjetta.

Vaikka tämä risotto oli hyvää, tuli ikävä alkusyksyn sienisaaliita ja mahtavaa voitattirisottoa mökillä. Huoh.

Arkinen sienirisotto
(4 annosta)

3 dl risottoriisiä
1,5 dl kuivattuja mustatorvisieniä tms.
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
4,5 dl kasvislientä
1 dl kermaa
1 dl parmesan-juustoa (tai vastaavaa…)
1-2 tl kuivattua timjamia
suolaa
mustapippuria

Liota kuivattuja sieniä  vähäisessä lämpimässä vedessä vähintään puoli tuntia. Sieniä kannattaa murskata kuivina pienemmiksi, jos ne ovat kokonaisia tai isoina paloina. Valuta sienistä liotusvesi talteen ja lisää sen joukkoon kasvislientä niin, että nestettä on yhteensä 4,5 dl.

Hienonna sipulit ja kuullota niitä isolla pannulla öljyssä, älä ruskista.  Lisää sienet pannulle. Anna ylimääräisen nesteen haihtua. Lisää  riisi ja kuullota. Kaada joukkoon 1 dl kasvislientä. Sekoita kunnes neste on haihtunut lähes kokonaan. Anna riisin kypsyä miedolla lämmöllä koko ajan hämmentäen ja lisää lientä vähitellen.  Kun kaikki neste on imeytynyt riisiin, lisää joukkoon kerma, raastettu parmesan ja timjami. Nesteen imeydyttyä risotto on valmis. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Mainokset

One response

  1. Päivitysilmoitus: Arkiruokaa sienistä – 3 suosikkireseptiä | Juuret maassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s